Kaksi tärkeää palasta vatsan hyvinvoinnille ovat kuidun lisääminen ja tyydyttyneen rasvan vähentäminen. Parhaat keinot vatsaystävällisen ruoan valmistamiseen ovat keittäminen, höyrystäminen sekä hauduttaminen. Ruokailutottumukset sekä elämänrytmi vaikuttavat myös vatsan hyvinvointiin. Kolmannes suomalaisista kärsii vatsavaivoista. Vatsan ongelmat esiintyvät turvotuksena, kipuiluna, ripulina, närästyksenä, ummetuksena, ähkynä tai poltteen tunteena. Ruokavaliolla voidaan hakea apua niin sairauksiin kuin muihinkin vatsavaivoihin. Vatsaa kannattaa helliä, vaikka ongelmia ei olisikaan.Aina vatsavaivan taustalta ei löydy sairautta, jolloin kyseessä voi olla mm. stressimaha tai ärtynyt suoli. Kiireinen elämänrytmi johtaa usein epäsäännölliseen ruokailuun. Pitkien ja kiireisten työpäivien aikana syömistä siirretään helposti napostelun turvin. Kunnon aterioita olisi kuitenkin hyvä syödä säännöllisesti, jotta energiataso säilyy hyvänä ja vatsa toimii normaalisti. Kuitupitoinen ruoka ja säännöllinen ruokailurytmi ovat vatsan ja suoliston parhaita kumppaneita. Myös maito- ja kauratuotteet ovat vatsan ystäviä. Sen sijaan tyydyttyneen rasvan määrää kannattaa vähentää, koska se jättää olon raskaaksi ja lisää makeita mielitekoja.Esimerkiksi tilapäistä närästystä voi lievittää helposti sulavilla ja vähärasvaisilla aterioilla. Perusterveellä närästystä nimittäin voivat aiheuttaa raskaat ja rasvaiset ateriat, voimakkaat mausteet, sitrushedelmät, kahvi, suklaa, alkoholi sekä jotkut ruoka-aineet, kuten sipuli. Ummetukseen, kuten moneen muuhunkin vaivaan, auttaa kuidun lisääminen, riittävä veden juonti sekä liikunta. Vinkkejä vatsan hyvinvointiin:Syö säännöllisesti.Suosi kasviksia, hedelmiä, marjoja, kalaa, pähkinöitä, hyviä rasvoja sekä vähärasvaista lihaa. Puurot ovat hyviä aamu- ja välipalalle.Muista turvata riittävä nesteen saanti – vesi vanhin voitehista. Vältä liiallista sokerin ja tyydyttyneen rasvan käyttöä.Alkoholia vain kohtuudella.Pyri lopettamaan tupakointi.Lisää liikuntaa: liikunta edesauttaa vatsan toimintaa.Vältä stressiä sekä kiirettä.Yleisiä vatsavaivoja aiheuttavia sairauksia:KeliakiaOhran, vehnän ja rukiin sisältämän valkuaisaineen eli gluteenin aiheuttama sairaus.Oireina monenlaiset vatsavaivat, ihottuma, anemia ja väsymys.Todetaan verinäytteellä tai tähystyksen yhteydessä otettavan koepalanäytteen avulla.Hoitona täysin gluteeniton ruokavalio.HelikobakteeriHelikobakteeri elää mahan limakalvon pinnalla.Bakteeri voi oleilla limakalvolla oireettomasti tai pahimmillaan aiheuttaa mahatulehduksen tai -haavan.Oireina närästystä ja kipuilua ylävatsassa.Todetaan hengitystestillä, verikokeella, ulostenäytteellä tai tähystyksellä.Helikobakteeri häädetään kolmella eri lääkkeellä: vatsahaponeritystä salpaava lääke sekä kaksi eri antibioottia.Laktoosi-intoleranssiLaktaasin eli maitosokerin imeytymishäiriö.Oireina levoton vatsa, ripuli ja vatsakivut.Todetaan laktoosirasituskokeella tai verikokeella.Hoitona joko vähälaktoosinen tai täysin laktoositon ruokavalio. Laktoosin sietävyysaste on yksilöllistä.Crohnin tautiTulehduksellinen suolistosairaus. Yleisimmin ohutsuolessa, mutta voi esiintyä missä tahansa ruoansulatuskanavassa.Oireita alavatsakivut, ripuli, verinen uloste, kuumeilu ja laihtuminen. Vaikeusaste ja taudin muoto määräävät, mitä lääkkeitä käytetään. Ota yhteyttä lääkäriin, jos vatsavaivat ovat pidentyneet tai sinulla on vakavia oireita, kuten verta ulosteessa tai tahatonta laihtumista.